En oikein vieläkään osaa käsittää mitä tapahtui ja miksi, tuntuu kuin paksu sumu olisi vallannut tajuntani.
Päälle kuukausi sitten, tapahtui jotain jota, en olisi ikinä kuvitellut käyvän.
Koirani puri tuttua ihmistä pahasti.
Monet asiasta tietävät arvaavat mistä tässä on kyse, kyllä puhun tuosta maailman rakkaimmasta lappalaisesta.
Olimme maalla, viettämässä lomaa, koirat saivat kulkea vapaasti ovesta, olivathan ne tehneet sitä jo pennusta lähtien.
Päästin Keron ja Pupen aamulla ulos, aivan niin kuin ennenkin.
Naapurin vanha mies ajoi pihaan, hakemaan maitoa, tämäkin oli rutiinia, myös koirat olivat tottuneet siihen, että porukkaa meni ja tuli.
Tämän miehen, myös koirat ovat tunteneet pennusta asti ja useasti kesälläkin törmättiin ja Kero istui tämän jaloissa, kun vanhus rapsutteli lappalaista.
Pojat eivät ehtineet olla ulkona 5minuuttia kauempaa, kun Kero syöksyi pihan toisesta päästä, suoraan tämän miehen käteen kiinni, siitä irti päästämättä.
Itse en tapausta kuullut sisälle, mies kävi näyttämässä jäljet isälleni ja myös kertoi kumpi koira oli kyseessä.
Kun tieto tavoitti korvani, en voinut uskoa korviani, kyseenalaistin myös, että olivatko he nyt aivan varmoja, että kyseessä oli Kero.
Tiedän virheen, että olin pitänyt koiria valvomatta pihalla, mutta niin se vain oli aina ollut.
Nämä vuodet ne ovat juoksennelleet pihalla miten tykkäävät ja välillä menneet isäni perässä hommissa.
Viikonloppu meni, lähdimme jälleen kaupunkiin, ajatukseni pyörivät jo perjantaina mahdollisuuksissa, itkin myös äidilleni, että entäs jos autosta olisi tullut lapsi, mitä jos lappalainen olisi tarrannut kiinni pienempään ihmiseen ja olisi vielä päästämättä irti.
Tämä ajatus vainosi mieltäni, ajattelin siskoni lapsia ja muita jotka kävivät maalla jatkuvasti, vaikeaa oli ajatella, että koirani olisi ollut vaaraksi jollekkin, varsinkaan ihmisille.
Lopulta annoin asian olla, yritin pysyä positiivisena, ehkä tämä olisi jäänyt yhdeksi kerraksi.
Sitten alkoi lenkeillä hyökkäily.
Puremistapauksen jälkeen, pidin Kerolla aina koppaa päässä ulkona, en enää luottanut siihen 100% ja oli hyvä, että olin osannut ajatella, edes jotenkin järkevästi.
Sillä se saattoi kävellä vieressä täysin rentona, kun yhtäkkiä otti katsekontaktin johonkin ihmiseen ja kun tämä oli kohdalla, niin hyökkäsi tämä kohti raajoja.
Kyse ei ollut mistään pienestä näppäisy yrityksestä, vaan koira yritti tosissaan purra kiinni.
Nämä tilanteet loppuivat, yhtänopeasti kuin olivat alkaneet, samana hetkenä kun sain nykäistyä koiran viereeni, niin tämä katsoi minua hölmistyneenä ja jatkoi matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Näitä hyökkäilyjä tapahtui muutamaan otteeseen, kunnes varasin eläinlääkäri ajan, tämä ei todellakaan ollut Kero, tuntui kuin joku toinen sielu, olisi ryöstänyt tämän kehon ja käytti sitä häikäilemättömästi hyväkseen.
Olin matkalla eläinlääkäriin, kun jälleen tämä käveli vieressäni rentona, käppäili normaalisti kohti tulevaa.
Sitten meitä vastaan tuli poika, suunnilleen pikkuveljeni ikäinen.
Tämä ei edes vilkaissut meihin tai yrittänyt tulla meitä kohti, poika vain käveli ohitsemme.
Kero oli ojanpuolella, kun tämä syöksyi suoraan, tämän kimppuun, siinä samalla koppa kolahti pojan käteen niin, että lappalainen olisi roikkunut siinä ilman koppaa.
Tämä sai minut murtumaan, varsinkin se fakta, että yksikään ihminen ei tehnyt elettäkään meitä kohden, silti koira koki, että tämän täytyi purra heitä.
Ensimäinen purema tosiaan tapahtui niin, että kun mies oli nousemassa autosta, niin oli Kero jo kiinni tämän kädessä, se oli syöksynyt pihan toisesta päästä ja tarrannut vain suoraa kiinni.
Myös nämä muut olivat vain tilanteita, kun ihmiset vain kävelivät meidän ohitse, yksikään ei kiinnittänyt huomiota meihin, vain kävelivät meidän ohi, eivätkä edes koiran vierestä tai meidän läheltä.
Tunsin kuinka luottamukseni särkyi kokonaan viimeisen hyökkäyksen kohdalla, vaikka päätös oli hätiköity, niin ainoa ajatus tuossa tilanteessa oli, ettei koira tulisi enään ikinä puremaan ketään.
Pahin pelkoni oli, että Kero purisi lasta tai jotain ohikulkijaa, ennen kuin olisin ehtinyt reagoimaan.
Minulle tarjottiin, että se voisi mennä kasvattajalle arvioitavaksi taikka kaverini oli ottamassa luokseen, aluksi näin tämän ihan mahdollisena ajatuksena, mutta kun alkoi vastaantulijoiden kimppuu hyökkäily, niin en enää pystynyt antamaan mahdollisuutta.
En kestäisi ajatusta, että koira olisi purrut uudessa paikassa jotakuta, ihmiset voivat pitää itsekkäänä ja kuinka kauheana ihmisenä, mutta itselläni ei anna moraali periksi, antaa koiraa eteenpäin joka on vaaraksi muille.
Kero nukutettiin ikiuneen 12.09.2017, lähetin myös ruumiin eviraan tutkimuksiin, mutta eilen 23.10 tuli tieto, ettei avauksessa ollut löytynyt syytä äkilliseen käytöksen muutokseen.
Lappalaisen lopetus on jakanut mielipiteitä laajalti, jotkut käänsivät selkänsä, toiset eivät hyväksyneet ja osa antoi tukensa.
Päätös ei ollut minulle helppo, vaikka kaikki tämä tapahtui alta viikon aikavälillä.
Vaikka en ikinä olisi kuvitellut meille tämmöistä loppua, niin olen iloinen mitä se minulle opetti ja tulen varjelemaan näitä muistoja lopun elämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti