Katsaus tähän vuoteen

Tammikuu

Vuoden ensimäisessä postauksessa päästiin blogin pitäjän sielun elämään, myönnän nauttineeni Fandom tekstin kirjoittamisesta paljon, se oli vain yksinkertaisesti jotain erinlaista. 

Ilokseni myös sain huomata, kuinka moni samastui tekstiini, en ollutkaan se ainoa hullu, tässä kummallisessa maailmassa.

Sitten pohdittiin lappalaisen ja pienen sekarotuisen eroja, myönnän itsekkin että mietin tätä vielä pitkään postauksen jälkeenkin.

Omistajana oli selvästi hieman vaikeuksia hyväksymään ne pienet kuin suuretkin erot noissa koirissa, ne olivat kyllä tervettulleita, mutta sopeutumiseen tarvittiin aikaa.

Myös samalla kuulla, sain vihdoin avattua sydämeni tuolle pienelle lappalaiselle, olin pitkään niin musertunut Kisben lopetuksesta, etten uskaltanut rakastaa Keroa täysin.
Pelkäsin, että sekin vietäisiin minulta ennen aikojaan.

Siksi oli ihana huomata kuinka yhtenä päivänä katsoin tuota pientä lappalaista ja tiesin, että se ei lähtisi mihinkään, sen jälkeen en kyseenalaistanut kertaakaan omaa rakkauttani tuota kohtaan. 

Helmikuu

Mietittiin mahdollista muuttoa puistolaan, myös vietettiin paljon aikaa kyseisessä kämpässä. 
Siellä oli sille rikostoveri Damon, kaunis musta kissa, joka kyllä osasi tehdä kaikenmaailman kolttoset lappalaisen kanssa.

Ennen muuttoa, nimittäin nämä kaksi olivat levittäneet tulevan kämppikseni valehtelematta 30-40 lankakerää pitkin kämppää, Kero oli ollut kaverini huoneessa ovi kiinni, kun kissa oli näppärästi vapauttanut pennun ja avannut vielä seuraavankin huoneen oven... 

Muistan kuinka paniikissa keräsin noita keriä kokoon, tunnin homma se oli, mutta kaikki saatiin takaisin palloiksi ja sitten vain oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

Myös ihmeteltiin Keron kansvua, se oli täyttänyt 5kk ja hartaasti toivottiin, ettei jouduttaisi toisia puolivuotisia juhlimaan surullisissa merkeissä.

Kisben kohtalo vaivasi siellä syvällä mielessäni, enkä osannut rentoutua vielä tuolloinkaan.

Haaveiltiin myös syöpäkoira kouluttamisesta, varattiin aika jo hajuerittely kurssille, mutta lopulta kortittomana sai huomata harrastamisen mahdottomuuden. 

Tämäkin unelma kaatui puhtaasti, ettei kursseille voinut tulla ilman autoa. 
Se siitä, onneksi keksimme paljon muuta puuhaa, opeteltiin hölmöjä temppuja ja treenattiin pieniä tokon liikkeitä.

Myös podettiin hyvinkin "harvinaista" tautia, kuin pentukuume, Kero oli vasta 5kk ikäinen rääpäle, kun jo haaveilin seuraavasta koirasta.

Tämäkin johtui yksinkertaisesti siitä koska Kero oli tavattoman helppo pentu.

Maaliskuu

Muisteltiin Maailman parasta sekarotuista, kehiteltiin sille kirje taivaaseen.

Suru oli muuttanut muotoaan, mutta ikävä oli riipivää ja välillä rukoilin, että olisin voinut mennä aikaa taaksepäin ja rutistaa tuota hyeenaa vielä viimeisen kerran...

 Huhtikuu

Lopulta muutettiin väliaikaisesti Puistolaan, siellä miittailtiin Keron siskoa. 
Olin jo ennen omia koiria asunut kyseisessä paikassa siskon labbikseni kanssa, joten kaikki oli siellä tuttua ja turvallista.

Huomasin monesti käveleväni iltaisin lenkkejä ilman päämäärää, tämä oli yölenkkien alku. 
Viihdyin öisin ulkona, vaikka puistolassakin kulki enemmän tai vähemmän erikoista tyyppiä. 

Oli kiva katsoa tähtitaivasta ja nauttia viileästä ilmasta, Kerokin nautti kun pääsi öisin irti hihnasta juoksemaan kaupungin pimeydessä. 

Miittailtiin myös pariin kertaan Keron siskoa Bellaa, oli niin ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia toisen pennun omistajan kanssa. 

Pääsin myös ottamaan kauniita 7kk kuvia kaksikosta, molemmilla oli kunnon pörröturkki, jota välillä kaipaan. 

Miittailin myös Nitron ja Norin, sekä Nuutin omistajaa, oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa, myös oli hienoa nähdä kuinka porukan pennut olivat kasvaneet. 

Myös Huhtikuussa stressattiin koulua, eikä siellä tunnelin päässä tuntunut millään tulevan sitä valonpilkahdusta. 

  Kesäkuu

Kirjoiteltiin mielipide postauksia ja kuvattiin 9kk Keron taitoja.

  Elokuu

Oli jännää aikaa, taas suoritettiin yksi muutto ja se oli takaisin Kirkkonummelle. 

Tämä muutto kuvasti sosiaalisuuttani, sillä kämppikseni oli Kisben aikaan tavattuun koirapuisto tuttu. 

Koko kesä meni myös kesätöissä Kirkkonummen K-raudassa, tykkäsin hommasta kovasti ja viihdyinkin siellä koko kesän. 

Syyskuussa jäin "kesälomalle," siitä oli vielä noin kuukausi koulun alkuun ja silloin tutustuin Ketunpolun kasvattajaan ja kerroin tälle pentuhaaveistani. 

Sattumoisin hänellä oli pieni ja suloinen harmaa pentu vapaana, tätä sitten mietittiin ja epäröitiin viimeiseen asti. 

Lopulta hyvän ystäväni kanssa jutteli tuotti tulosta ja pian huomasin olevani kahden pennun omistaja, Kero ei ollut enää pieni, mutta noin 11kk ikäinen teini, vieläkin helppo kakara. 

Muistan kuinka jännityksellä haettiin tuota Tervu poikaa kotiin, eikä siinä Kirkkonumella ehditty olemaan kuin päivä, sitten lähdettiin kämppiksen koiran kasvattaja tapaamisiin. 

Siitä sitten suoraa Nuutin ja Norin omistajalle, jolla oli juurii viikkoa ennen kotiutunut pippurinen porokoiran alku Kurra.

Kuvittelimme kuinka tuosta tulisi hienot pari päivää, saisimme kirota, sekä nauttia pentujen seurasta, mutta Puppe ja Kurra päättivät noina päivinä höykyttää toisiaan olan takaa, eikä loppua näyttänyt tulevan millään! 

Onneksi viimeisenä päivänä oltiin jo kavereita ja pistettiin jopa vähän painiksi. 

Syyskuu

 Syyskuussa alkoi henkinen alamäki, kirjoitin postauksen siitä, mitä minulle olisi käynyt ilman pennun pehmoisen karvan kosketusta...
   

Lokakuu 

Ei oikeastaan sen kummempaa, pentu arkea ja kysymys haasteen julkaisu. 

Marraskuu 

 Vastailtiin kysymyspostauksesta tulleihiin kysymyksiin.

Kerrottiin Pupen kuulumisia ja saatiin tietää keron tarkki tulokset! 

Joulukuu 

Kerroin todellisen puolen omasta elämästä ja koirista, vaikka rankkaa se oli, niin päätin kirjoittaa masennuksesta ilman kaunisteluja. 

 

Tämä vuosi on sisältänyt paljon itkua, tuskaa, jännitystä ja myös iloa.
Vaikka suurimmaksi osaksi vuodesta sain taistella asioista ja jouduin miettimään juttuja uudelleen...

En vaihtaisi kuluneesta ajasta yhtään mitään, joskus on hyvä myöntää olevansa heikoilla ja hengähtää.
Ei sitä aina tarvitse suoriutua täysillä ja päästä läpi esteiden, joskus on vain hyvä pysähtyä miettimään seuraavaa liikettään.

Olen oppinut tästä vuodesta paljon, se on kasvattanut minua koiranomistajana ja ihmisenä, enää en tallusta joka paikkaan se feikkihymy kasvoillani, vaan annan itselleni luvan olla välillä heikko.

Kärsivällisyyteni on kasvanut huimasti, enää en hermostu niistä pienistä asioista joita arjessa taikka koirien kanssa tapahtuu.

Toivon seuraavan vuoden olevan positiivisia yllätyksiä täynnä.
Kaikille lukijoilleni hyvää alkavaa vuotta, muistakaa että vielä se aurinko risukasaankin paistaa.